Sök på sidan

 
 
 
 
search icon

Lentoliikenne maakuntakentiltä käynnistyy uudelleen marraskuussa

Päivitys: Koronaepidemian vuoksi tauolla ollut kotimaan lentoliikenne maakuntakentiltä käynnistyy marraskuussa talvisesongin ajaksi (ti 3.11.). Liikenne- ja viestintäministeriön asettama työryhmä taas esittää, että valtio ostaisi lentoliikennettä vuoden 2021 loppuun saakka.

Kokkolan ja Pietarsaaren lentoyhteyksien kannalta Finnairin ilmoitus lentojen alkamisesta uudelleen on positiivinen signaali, toteaa Kokkolan kaupunginjohtaja Stina Mattila.

”Lentoliikenteellä on Keski-Pohjanmaan alueen elinvoiman ja elinkeinoelämän kannalta suuri merkitys. Olemme erittäin tyytyväisiä päätöksestä. Yhteistyö Liikenne- ja viestintäministeriön ja Finnairin kanssa on ollut tuloksellista. Erityisen iloinen olen siitä, että sekä liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson että elinkeinoministeri Mika Lintilä ovat nähneet lentoliikenteen merkityksen Kokkolan alueen viennille ja elinkeinoelämälle. ”

Ehdotuksena liikenteen osto

Finnair antoi 17.9. ilmoituksen lentoliikenteen minimiyhteyksien palauttamisesta lokakuun lopusta alkaen talvisesongin ajaksi Kokkolan, Joensuun, Kajaanin, Jyväskylän ja Kemin lentoasemille. Liikenne- ja viestintäministeriön asettama työryhmä esittää, että valtio ostaisi lentoliikennettä vuoden 2021 loppuun saakka. Tuen tarkoituksena on edistää alueiden työllisyyttä ja vientiteollisuuden elpymistä sekä turvata riittävä alueellinen saavutettavuus. Tuki on tilapäisratkaisu, joka tarjoaa aikaa uusien markkinaehtoisten mallien kehittämiseen akuutin kriisitilanteen yli.

Pietarsaaren kaupunginjohtaja Anne Ekstrand pitää tilapäisratkaisua välttämättömänä saavutettavuuden näkökulmasta.

”On todella tärkeää, että Kokkola-Pietarsaaren lentoyhteydet ovat mukana, kun valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa asetettuja tavoitteita ja periaatteita tarkastellaan. Lentoliikenne on oleellinen kilpailutekijä alueemme vientivetoiselle elinkeinoelämälle.”

Lentoliikennetyöryhmän kokoonpano

Alueiden lentoliikennettä arvioivan työryhmän puheenjohtajana toimii valtiosihteeri Pilvi Torsti ja varapuheenjohtajana osastopäällikkö Olli-Pekka Rantala. Työryhmän toimiaika päättyy 30.9.2020.

Työryhmässä jäseninä ovat Pohjois-Karjalan maakuntaliiton yhteyspäällikkö Sami Laakkonen, Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja Ari Hiltunen, Kajaanin kaupungin elinvoimajohtaja Risto Hämäläinen, Meri-Lapin seutupäällikkö Sari Moisanen ja Kokkolan kaupungin kehitysjohtaja Jonne Sandberg.

Teksti on kooste Kokkolan kaupungin tiedotteesta 17.9.2020.