Kyselyn laati viiden kaupungin ja kunnan omistama Kiinteistö Oy Kruunupyyn Lentohalli, joka kehittää lentoliikennettä Kokkola-Pietarsaaren lentokentälle. Yhteistyössä olivat lisäksi Pohjanmaan Kauppakamari, KOSEK, Concordia, Kase, Keski-Pohjanmaan Yrittäjät sekä Visit Kalajoki. Kyselyyn kertyi kolmessa päivässä yli 600 vastausta.
– Meillä on alueella erittäin vahva vientiteollisuus, ja sen pohjalta vastausten sisältö oli osin odotettu. Se oli kuitenkin yllättävää, miten kova tarve alueen yrityksille on lentoyhteyksille jo elokuusta lähtien. Pelkästään kyselyyn vastanneille oli elokuussa tarve noin 1 600 lentomatkalle, ja syyskuussa tarve jatkui samantasoisena, kertoo lentohalliyhtiön toimitusjohtaja Sigge Forsman.
Hänen mukaansa lentoliikenne Kokkola-Pietarsaaren kentältä on palautumassa koronapandemian jälkeen varsin nopeasti. Esimerkiksi lokakuussa yksittäisten matkojen määrä on vastausten perusteella jo noin puolet viime vuoden lokakuussa tehdyistä matkoista.
Vastaajilta kysyttiin lisäksi muun muassa yrityksille parhaita aikatauluvaihtoehtoja.
– Yhteenveto voi todeta, että yritysten täytyy päästä aamulla asiakkaiden luokse ja illaksi kotiin, Forsman toteaa.
Kokkolan kehitysjohtaja Jonne Sandberg toimii myös Kiinteistö Oy Kruunupyyn Lentohallin hallituksen puheenjohtajana. Hän korostaa kyselyn osoittavan, että alueen elinkeinoelämän matkustustarve realisoituu heti, kun se koronarajoitusten puolesta on mahdollista. Hänen mukaansa on hyvä huomata sekin, että nyt kysyttiin yritysten lentomatkustamisen tarvetta. Sen lisäksi Kokkola-Pietarsaaren kenttää tarvitsevat esimerkiksi alueelle tulevat teollisuuden kunnossapidon työntekijät sekä vapaa-ajanmatkustajat.
Finnair on ilmoittanut, ettei se lennä Kokkola-Pietarsaaren kentältä tänä kesänä. Talvikauden liikennöintiä Kokkola-Pietarsaaresta yhtiö kertoo arvioivansa elokuussa.
– Elinkeinoelämän tarve nopealle yhteyksien palauttamiselle on todistettavasti niin suuri, että on todella tärkeää, että Finnair ottaa välittömästi kantaa lentojen jatkumiseen, Sandberg painottaa.
Hän muistuttaa myös, että lentoliikenne muodostaa keskeisen osan henkilöliikenteen saavutettavuusketjua silloin, kun etäisyys pääkaupunkiseudulle on yli 400 kilometriä. Puutteet tässä asiassa voivat vaarantaa alueen työpaikkakehityksen.
Kyselyyn vastanneet antoivat myös kriittistä palautetta Finnairille siitä, miten yhtiö on toiminut suhteessa lentoyhteyksiin Kokkola-Pietarsaaren kentältä.
– Finnair on vähentänyt merkittävästi lentovuoroja ja selvästi tietoisesti heikentänyt aikatauluja Kokkola-Pietarsaaresta Helsinkiin. Tästä huolimatta käyttämäni lennot ovat olleet jatkuvasti lähes täyteen myytyjä. Matkustajista ei siis ole pulaa, vaan tarjotuista vuoroista, yksi vastaajista kirjoittaa. Myös Finnairin lentojen kalleutta arvosteltiin kommenteissa.